maanantai 26. elokuuta 2013

Virkattu hattu.

Täytyhän sitä virkata hattu isolle siskolle kun pikkuvelikin sai myssyn olisi pitänyt tehdä kokonaan violetista mutta kun ei ollut lankaa enempää niin kävi sitten vaalea ruskea kaveriksi.

Nauhaksi tuli silkkinauha koko n.2,5 vuotiaan.

tiistai 20. elokuuta 2013

Lehtiä ja lankaa,,,,

Amulla kävin verikokeissa ja poikkesin kaupassa josta matkaan tulivat 2 ker.7-veljestä ja 5 ker. Nallea.

 Posti toi Lapaset,Sukat & asusteet lehden.
Nämä hain äsken matkahuollosta oli tosi nopea toimitus,edellisessä  osiossa olevat Tivolista tehdyt sukat tilaaja haki ne ja pyysi tekemään puseron samaisesta langasta olen tehnyt hänelle jo kaksi puseroa ensimmäisen Rose mohairista ja toisen Samos Lolipop .

Mutta mistä saan Tivoli lankaa kun oli kausilanka,laitoin viestiä pe iltapv. Novitalle kysellen mistä voisin ruveta sitä etsimään viellä illan suussa tuli viesti että heiltä löytyy olin jo mökillä silloin.
Laitoin su illalla viestiä mistä tillaan ja kuinka maksan ja tilaisin myös 2 ker.Huurre,2 ker. Nallea sekä Helpot mallit lehden.
Ma aamulla puoli kahdeksan tuli viesti että kiitos tilauksesta kaikki löytyy oottelin tietoa mitenkä maksan ja tarkennusta posti vai matkahuolto kuljetulsesta.

Tänään tuli viesti matkahuollosta että oli paketti haettavissa ja lasku oli mukana.

Itse en noista kumpaakaan lehteä oikeastaan tarvitse mutta olen näitä tilannut tähtäimessä jossain vaiheessa antaa niitä lastenlapsilleni kun tuntuu niilläkin olevan kiinostusta käsitöihin,10 v.oli käsityö numero 9 ja 2,5v pyytää omaa lankaa ja virkkuuta eli virkkuukoukkua.

maanantai 12. elokuuta 2013

Tivolli sukat.

Tivolli langasta pitkävartiset sukat 39 kokoa,varren voi laske alas päin.

Pari huivia on pingottumassa ne menevät lahjaksi 70 v. ja 50 v. tämän kuun loppupuolella,
kuvia tulee sitten kun lahjat on annettu.
Muitakin neulomuksia on valmiina kunhan vaan kerkiän kuvaamaan kun tää kiirus ei tunnu hellittävän,
tänäänkin tuli leivottua mustikkapiirakka ja tein pari isoa vuollista kaalilaatikkoa.
Nyt oon ollut vähän niin kuin lomalla lapsukaisista kun isä on lomalla käytiin kuitenkin tänään moikkaamassa pikkusia to tulevat aamupäiväksi hoitoon.

tiistai 6. elokuuta 2013

Pitsiliivi.

Vihdoinkin valmis tämä pitsiliivi jonka aloitin jo pari kesää sitten viime kesänä vähän jatkoin nyt päätin saada tämän valmiiksi,takakappale oli puolessa väliin tehty kun nyt jatkoin koko lailla yhtä jaksoisesti tein valmiiksi asti.

Malli on Sk-lehdestä 2011-3,lankana;Hjertegarn-Blend Frotte 30%puuvilla ja 70 % acryl.
 3.75 pyöröpuikolla neulottu.

torstai 1. elokuuta 2013

Hame ja pyöröliivi.

Hame Tivolli- ja helman rimpsut huivi-langasta neulottu.

LiiviTivolli langasta virkattu ympyränä reunassa rönsy huivilanka. 
Eteen laitoin nauhat joilla saa kiinityksen.Koko n.2,5 vuotiaalle.